Author Archives: Anna

Riehujainen

Kiira painaa tällä hetkellä n. 5,4kg. Ehkä. Mikäli vaakaan on luottamista :) Viikon päästä pitää mennä rokotukselle, joten aloitettiin tänään matolääkitys. Pitkällisen pähkäilyn jälkeen päädyin Flubenoliin, jospa se olisi ihan riittävän tehokas. Laitoin ekan annostuksen aamuruoan päälle, ja hyvin tuntui kelpaavan :D

Ollaan harjoiteltu taluttimessa oloa nyt melkein joka kerta kun ollaan pihalla käyty, ja muutaman kerran ollaan käyty pihan ulkopuolellakin. Kodin lähistöllä ollaan kuitenkin pysytelty, pitäisi opetella tuo oikea talutinkäyttäytyminen pikkuhiljaa.

Iltaisin on älytön meno päällä, Kiira vaikuttaa ihan yliväsyneeltä kun riehuu niin tolkuttomasti, on selkeästi väsähtänyt muttei malta kuitenkaan ruveta nukkumaan. Ihan kuin pikkulapsi :P Kokeneemmat tiesivät sanoa että kyllä tuo iltavilliys menee parissa kuukaudessa ohitse, joten sitä odotellessa.. Kuulin myös, että nämä 3. ja 4. viikko saattavat olla ne kaikkein raskaimmat, kun pentu on jo ehtinyt tottua uuteen kotiinsa ja alkaa nyt sitten kokeilemaan rajojaan ennenkuin rauhoittuu (ja alkaa uskomaan kieltoja). Ihan lohdullista tietää.

Yritettiin josko vesisuihkepullolla voisi pahimpia riehumisia vähän hillitä, mutta pah. Toimi yhden riehumissession ajan mutta sen jälkeen se on vaan villinnyt tuota lisää. :P Kuvanmukainen pakkosylitys tuntuu toimivan parhaiten (tosin vaatii pitelijältä aika pitkää pinnaa).

Kädet alkaa olla aika hyvin verinaarmuilla molemmilla, ja maanantaiaamuna Kiira onnistui hyppäämään niin sopivasti kita auki että sain yhteen sormeen melko mojovan palkeenkielen :/ Onneksi se on jo paranemaan päin.

Ulkoilukertojen jälkeen on nyt saanut rampata tassupesulla ja on käynyt mielessä että pitäisiköhän alkaa katselemaan uutta asuntoa jossain vaiheessa. Ei ole oikein toimiva tällainen pohjaratkaisu että kylppäri on yläkerrassa, kun pitää joka kerta kantaa multainen (ja koko ajan kasvava) koiruus sinne asti pesulle :/

Pikkuriiviön viikonloppu

Eilinen oli pitkä päivä. Aamulla Kiira joutui taas kohtaamaan pelottavan imurin, astianpesukone sen sijaan ei enää aiheuttanut kummempia reaktioita. Imuroinnin ajan Kiira oli keittiössä pöydän alla nukkumassa (tai ainakin piilossa), ja pysyi kuitenkin yllättävän rauhallisena.

Iltapäivällä pakkasin Kiiran häkkeineen auton perään ja ajelin alkukotia visiitille. Uusi paikka ei pahemmin tuntunut pelottavan, pihalla piti kirmailla vähän liiankin kanssa, kun naapurin pihalle asti tuli juostua :( Ja koska ulkona tihuutti sadetta niin koko koiruus olikin sitten märkä ja lisäksi ihan multainen kun hyökki kukkapenkkeihin tonkimaan. Jee. Saipahan tutustua pesuhuoneeseenkin sitten samalla kertaa :P Alkukodin keittiössä vietettiin suurin osa ajasta, ja löytyipä tuholaiselle vähän järsittävääkin.


“Namnam hyviä aivoja”

Ja tottakai käytiin katsomassa Inka-kissaa. Kaksikon ensitapaaminen oli varsin mielenkiintoista seurattavaa :D Inka oli tuolilla nukkumassa kun menin Kiira sylissä samaan huoneeseen, ensin se ei ollut huomaavinaankaan meitä, mutta sitten alkoi muutaman silmäyksen jälkeen silmät suurenemaan. Ilme oli sellainen että ei kyllä itsellä pitänyt pokka, vaikutti niin pöyristyneeltä “MIKÄ_TUO_ON? MIKSI_SE_ON_TÄÄLLÄ? o_O” Kiira vaikutti lähinnä onnellisen tietämättömältä tilanteesta :D Inka lähti hy-vin hi-taas-ti tuoliltaan hiipimään karvat pörhöllään ja häntä pullonharjana, silmät lautasina, ja tuli metrin päähän urisemaan ja mouruamaan epäluuloisena.

Tovin päästä Inka käveli jäykin askelin kauemmas ja jäi kankeana tuijottamaan sohvan taakse nukkumaan mennyttä Kiiraa :) Hupaisaa. Myöhemmin se tuli keittiön oven taakse samoin elkein, kun Kiira oli keittiössä. Kauhean kiinnostuneelta vaikutti, vaikka pitikin isotella. Ei uskallettu päästää ottamaan vielä kovin läheistä kontaktia, kun Inka on niin äkäinen neiti ettei siitä tiedä mitä se tekee.

Illalla kotona oli taas riehujainen päällä, ja Kiira vetäisi vajaan possunkorvan kitusiinsa ennenkuin ehdin ottaa sen siltä pois. Olin melko järkyttynyt, kun taisi nielaista melko ison palasen, mutta Kiira ei ollut moksiskaan, haisteli vaan paikkoja että oliskos lisää? Tsiih. Ei tosiaan ollut tarkoitus antaa sen niin paljoa sitä syödä :( Huomasin myös ensimmäiset tuhotyöt keittiössä, yhdestä seinänurkasta oli järsitty tapettia irti. Ompa mukavaa, pääsee tapetoimaan ennenkuin täältä joskus muuttaa pois… Ja tietenkin ostamani karkoteaine ei toimi ihan yhtään x(

Tänään sunnuntaina punnitsin aamulla Kiiran painoksi noin 5kg, se on siis ehkä sittenkin kasvanut! :D Vaikea itse uskoa vaikka muut ovatkin niin väittäneet. Päivällä harjoiteltiin vähän taluttimessa oloa, vaikka Kiirasta olisi ollut kaikkein kivointa vaan purra talutinta :/ Ja kauhea kutka tuli mukamas pantaosasta kun piti niin paljon rapsuttaa. Imuroin tänään myös keittiön, ja Kiira oli asiasta aivan järkyttynyt, ei uskaltanut pitkään toviin tulla keittiöön ollenkaan tuon jälkeen. Piti juustolla houkutella ja näyttää ettei siellä ole mitään pelottavaa. Kiira sai myös kaapista uuden kaverin, jota oli mukava järsiä.

Illalla Kiira veti taas hirveät hepuliraivarit ja riehui ympäriinsä. Sohvalle yritti koko ajan, roikkui vaatteissa, puri varpaita, näykki pohkeita ja sormia ja ja ja … Kauhea läähätys oli lopulta päällä, sillä menee ihan överiksi koko homma :( Rauhoittuukohan tuo tuosta vielä joskus, toivon todellakin. Ei ole nimittäin helppoa tämä.

Metsälenkillä, Kiira 10vk

Juuri kun ehdin iloita siitä että Kiira on hienosti jäänyt yksikseen, se päätti tänään jatkaa vinkumislinjalla. Aamulla ja päivällä. :( Aamulla punnittiin painoksi 4,8kg ja tänään tuli tosiaan 10 viikkoa ikää täyteen.

Illalla käytiin Valkeisilla metsässä tapaamassa Annaa ja Leevi-enoa :D Kiira oli oikein reipas ja peuhasi Leevin kanssa, vaikka välillä hieman jänskättikin ja piti heittäytyä selälleen varmuuden vuoksi.

Hanskaa oli myös mukavaa vähän kanniskella varpujen lomassa.

Kovasti oli menoa ja meininkiä, joten kovinkaan monta tarkkaa kuvaa ei tuolta reissulta saanut otettua :) Lopussa meillä olikin hieman väsähtänyt pikkukoira.

… ja kotiin päästyä pitikin ottaa heti pienet tirsat :)

Yritettiin myös saada otettua 10-viikkoiskuvia, heikolla menestyksellä. Saiskohan sitä joskus ihan tarkkojakin kasvukuvia otettua :P

Myyräntyöt

Tänään ensimmäistä kertaa Kiira jäi kotia aamulla ja päivällä ilman vinkunaa, touhuamaan lelujensa kanssa. Selkeää edistystä :) Aamupäivän aikana oli tosin taas keittiötä sisustettu uudelleen, häkin päältä oli revitty fleecepeitto lattialle ja sen mukana kaikki istuinpäälliset, sanomalehdet ja muut tavarat (juuri kun aamulla mietin että saapa nähdä milloin Kiira yltää sinne häkin päälle..) ja ne oli sitten iloisena kasana ympäri keittiötä. Mutta mitään ei ollut revitty! Paitsi yhtä keittiörättiä joka oli hyppyetäisyydellä alakaapin ovessa :F

Illalla jatkettiin ehdollistamista naksuttimelle ja leikattiin loput kynnet. Myöhemmin Kiiralla riitti taas virtaa vaikka muille jakaa, juoksi ympäri takapihaa ja intoutui kaivamaan kuoppia ihan tohkeissaan. Ei taas tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, kun katsoi sitä touhua. Lopulta piti hakea kamera :D

Kiiralla on brezneviläiset kulmakarvat ja multaparta xD

“Mittää en oo teheny!”

Multakekkereiden jälkeen vietiin pikkumyyrä pesulle, ekaa kertaa ihan oikeelle pesulle shampoon kera. Suihku oli jännä tuttavuus, Kiira yritti haukata vettä ja alkoi haukkumaan :D Vähän meinasi pesun aikana vissiin ahdistaa kun piti pikkasen vinkua, mutta varsin kiltisti kuitenkin oli. Nyt on taas pehmoinen ja hyväntuoksuinen pikku hauvva <3

Naks

Kiira painoi aamulla 4,6kg. Aloitti taas aamun vinkumalla kuuden aikoihin ja toisen kerran ennen kahdeksaa. Oliskohan lie halunnut pihalle silloin, vois vaikka veikata :/

Yksinjääminen ei tuntunut taas yhtään mukavalta, eikä yksinjättäminen, Kiira olis mieluiten tullut tuosta aitaportista yli. Toivottavasti se rauhoittuu ettei sitten vähän isompana oikeasti siitä rynni ylitse. Ilmeisesti se ei kuitenkaan kovin kauaa ole jaksanut itkeä perään, kun oli unilla molempina kertoina kun kotia tulimme. Kävin taas päivällä käyttämässä pihalla ja antamassa ruokaa, ja reippaasti osattiin taas pihalle tehdä asiat.

Illalla kokeilin ekaa kertaa naksua, eli ihan vaan ehdollistamista. Naks ja nami suuhun. Huomenna vois jatkaa :) Kynsiäkin koitin vähän leikata ja toisen etutassun sain napsittua. Huomenna vois koittaa saada toisenkin tassun. Kaippa se on hyväkin asia jos useampana päivänä tuota hommaa harjoittelee viikossa.

Paluu arkeen

Tänään koitti tosiaan se etukäteen jännätty töihinlähtö ja Kiiran jättäminen yksikseen. Aamutohinoissa en muistanut pienokaista punnita, mutta jospa tuota huomenna muistaisi.. Oli yöllä hienosti osannut pissata sanomalehdille, ja pihalle tehtiin sitten molemmat hädät. Kakkapussia yritti tosin varastaa, ihme fiksaatio siihen hommaan :( Päivällä lahjoin sitä nappuloilla jotta sain kakat kerättyä rauhassa :D

Jätin Kiiralle motivointipalloon nappuloita, ja ilmeisesti oli kelvannut :) Vähän se jäi kyllä vinkumaan kun lähdin, mutta tuntui hiljenevän aika pian. Puolen päivän aikaan kun kävin ruokatunnilla kotosalla, oli keittiötä hieman järjestelty uudestaan. Yksi tuoleista oli siirretty keskelle lattiaa ja istuintyyny oli irrotettu ja kiskottu lattialle. Tuhoja ei onneksi ollut tehty. Olihan se surkeaa lähtä takaisin töihin, kun toinen jäi taas vinkumaan :(

Illalla meinasi sitten Kiiraa taas riehututtaa, ja pihalla iski älytön kaivamisvimma. Tuloksena koko koira oli ihan mullassa, eikä sille voinut kuin nauraa ja kiidättää tassu- ja naamapesulle. Eka kerta yläkerrassa kylppärissä oli vissiin vähän peloittava, mutta hyvin se sitten kuitenkin sylissä rauhoittui. Ei kyllä huumorintaju välttämättä itsellä riitä jos joka kerta pihalla käynnin jälkeen pitäisi alkaa tuota myyrää pesemään :/ Vois melkeen hommata kohta semmoisen “Äiti on vähän väsynyt”-paidan x__x

Luonnon helmassa

Kiira on ollut nyt viikon meillä, ja tuntuu kotiutuneen. Enää ei tarvitse itkeä muiden kuin omien ihmisten perään, ja yksinkin osataan jo vähän aikaa nukkua. Lauantain vastaisena yönä Kiira kyllä vinkui taas kuuden maissa, ja toisen kerran ennen kahdeksaa :/ Matolle oli myös jätetty haisevat terveiset, jotka oli ilmeisesti syöty myös parempii suihin. Yyh. Paino oli aamulla 4,5kg – jokohan tuo alkaisi pikkuhiljaa kasvamaankin :)

Päivällä tutustuttiin imuriin, joka hieman pelotti, mutta juuston avulla tilanne muuttui hieman vähemmän pelottavaksi. Suurin osa imurointiajasta oltiin kuitenkin pihalla. Lisää uusia asioita tuli myöhemmin päivällä, kun lähdettiin viikonlopuksi Otermalle maalaismaisemiin totuttamaan Kiiraa vähän erilaiseen ympäristöön. Tunnin ajomatka kului torkkuen, mutta tällä kertaa sylissä ei jaksettu olla vaan Kiira matkusti etupenkkien välitilassa. Kuljetushäkissä olemiseen (autoillessa) pitäisi totutella vähitellen, vielä ei ollut ehditty.

Otermalla Kiira jaksoi sinnikkäästi juoksennella perässä kun käytiin pellolla kävelemässä pitkässä heinikossa, ja rannassa oli ihana vähän räpiköidä ja kastella tassuja.

Lisäksi Kiira pääsi tekemään tuttavuutta lämpimän räkättirastaan raadon kanssa. Äänenvaimentimella varustettu pienoiskivääri ei paljoa hetkauttanut, ja räksä olikin aivan ihana!

Kiira kanniskeli sitä innoissaan ympäri pihaa, ja koitti jemmata sitä johonkin omaan piiloon. Tuli jopa lopulta räksä suussa luokse, mutta tuskin olisi sitä ihan oma-aloitteisesti luovuttanut ;)

Kuollut orava sen sijaan ei herättänyt muuta kuin inhoa, ja olin siinä Kiiran kanssa ihan samoilla linjoilla.

Illalla olikin sitten kovasti suuri väsy, tasapuolisesti kaikilla.

Sunnuntain vastaisen yön Kiira nukkui hienosti uuden paikan keittiössä eikä itkenyt ollenkaan! Taisi päivän rasitukset painaa niin että uni maittoi :) Ruoka sen sijaan ei taas oikein maistunut, ilmeisesti uusi paikka sen verran jännitti.

Sunnuntainakin koko aamupäivä meni Kiiralla torkkuessa, ja oma peti oli mukava paikka pötköttelylle.

Iltapäivästä käytiin tutustumassa metsämaastoon ja juoksenneltiin hiekkatiellä. Metsässä oli Kiiran nenään hirmuisesti uusia mielenkiintoisia hajuja mitä olisi voinut jäädä nuuskimaan pitemmäksikin aikaa..

Lisäksi kuulosteltiin haulikon laukauksia etäisyyden päästä, aluksi laukaukset hieman jännittivät, mutta pahempia hepuleita Kiira ei kuitenkaan saanut. Pyssymieskin oli ihan tuttu :)

Kiira kävi myös jälleen järvessä kahlailemassa, vaikka vesi ei mitenkään lämmintä tainnut ollakaan :/

Uusia räksänraatoja saatiin pakkaseen kokonaiset 7 kappaletta, onpahan harjoitusriistaa vähäksi aikaa. Vähän turhan paljon meinaa Kiira innostua omimaan noita tinttejä, en oikein tiedä pitäisikö niitä näyttää sille enemmän vaiko vähemmän. Ilmeisesti ainakin perusnoutoa pitäisi ruveta harjoittelemaan dameilla/leluilla ennenkuin lintujen kanssa voipi sellaisesta haaveillakaan.

Kotimatkalla Kiira nukkui jo takaboksissa kuljetushäkissä omassa pedissään, kaadettiin osa penkeistä jotta se näki meidät, ja ihan rauhallisesti oli koko matkan. Kotona iski sitten illan päälle vielä riehuntavaihde päälle, oli vissiin niin maaliman ihaninta päästä tuttuun paikkaan repimään tuttuja esineitä :S Huomenna onkin edessä paluu arkeen, ja Kiira saa olla päivän yksikseen. Tai ainakin muutaman tunnin, pitää käydä ruokatunnilla katsomassa sitä ja Heikki aikoi tulla aikaisemmin töistä kotia. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin.

Kuudes päivä, riehuntaa

Aamupaino tänään 4,4kg. Ulkona on ollut kylmää ja pilvistä, joten päivällä ei tullut kovin kauaa siellä viihdyttyä. Kiira nukkui ensimmäistä kertaa yksin alakerrassa, kun siirryin itse yläkertaan makkariin nukkumaan. Yllättävän rauhallisesti oli, joskus aamukuudelta kuului vinkunaa, mutta muuten saatiin nukkua rauhassa. Vein eilen illalla seinänaapureille varmuuden vuoksi sorppa-lappuja, että eivät ihmettele jos kuuluu kiljuntaa..

Päivällä tutustuttiin astianpesukoneeseen keittiössä. Aluksi meinasi koneen ääni Kiiraa vähän pelottaa, mutta juuston avulla pelko unohtui ja lopulta se pystyi ihan nukkumaankin koneen vieressä. Reipas tyttö :)

Iltapäivällä Kiira teki Houdini-temput pihalla, ja meni verkkoaidasta läpi :O Se siis ihan oikeasti mahtui verkkoaidan reiästä, sai tungettua pään lisäksi etutassut ja loppuosa humpsahtikin sitten vaivatta toiselle puolelle. Ja kun se tuon hoksasi, niin sehän oli tietenkin koko ajan menossa läpi. Argh! Piti illalla käydä alkukotoa hakemassa loppukieppi aitaverkkoa että sen saa viriteltyä nykyisen aidan eteen limittäin, ainakin siksi aikaa kunnes tuo pikkuriiviö tuosta vähän kasvaa.

Illalla oli muutenkin ihan hirmuinen riehuntavaihde päällä, Kiira juoksi asuntoa ympäri ja hyppi ja puri kaikkea tielleen osuvaa, kävi vesikupilla loiskuttelemassa vedet lattialle, puri ja repi uutta kuppien alusmattoa, ja murisi ja haukkui uudelle motivointipallolle. Jotenkin ihan älytöntä että leluksi tarkoitettu esine pelottaa, mutta sellainen esine millä ei saisi leikkiä kiinnostaa sitten ihan yli kaiken :P Mutta ihan kiva että naapureita ei ainakaan omien sanojensa mukaan haittaa tai eivät ole edes kuulleet meiltä mitään meteliä. Vaikea uskoa että muka ovat voineet välttyä tuolta kiljunnalta o_O

Viides päivä, Kiira 9vk

Kiira on tänään 9-viikkoinen. Aamulla punnitsin painoksi 4,2kg. Tuohon vaakaan ei kyllä välttämättä ole luottamista :/

Yö oli aika kauhea. Laitettiin Kiira keittiöön nukkumaan, ja aluksi vaikuttikin rauhoittuvan ja nukahtavan sinne ihan mukavasti, mutta ei kestänyt kauaa kun alkoi uikutus. Uikutus yltyi kiljumiseksi ja kesti 10 minuuttia ennenkuin loppui. Kau-he-aa. :( Itse nukuin edelleen sohvalla purren hammasta ja toivoen että Kiira rauhoittuisi. Yöllä kolmen aikoihin sama toistui, mutta en ottanut aikaa miten kauan kesti rauhoittuminen. Ilmeisesti ei kuitenkaan kauhean kauan, kun pystyin nukahtamaan uudelleen. Aamulla ennen kahdeksaa alkoi sitten pahin kiljumisvaihe, joka kesti puoli tuntia. Olisin noussut aikaisemmin, jos Kiira vain olisi rauhoittunut, mutta oli pakko odottaa ettei se opi että kiljumalla saa huomiota. Ei ollut kivaa.

Päivän mittaan tehtiin useita erimittaisia yksinoloharjoituksia Kiiran ollessa keittiössä, hain postit laatikosta ja vein roskia, ja lopulta kävin reilun puolen tunnin reissun asioilla, vein mm. Kiiran rekisteritodistuksen postiin. Soittelin eilen Kennelliittoon ja kuulemma tällä hetkellä tuontikoirien rekisteröintijono on niinkin vähän kuin n. kolme viikkoa. Saas nähdä. Tulipa sitten samalla todettua että tuo kiljunta kuuluu varsin selvästi postilaatikoille ja parkkipaikalle asti >:( Pitää varmaan laittaa naapureille jotain lappua laatikkoon, että sori meillä on nyt tällainen tilanne, koittakaa kestää. Pitemmän poissaolon jälkeen Kiira oli hiljaa (ei kuulunut parkkipaikallekaan mitään), mutta keittiössä heti portin edessä oli odottamassa salapissa. Ei ollut kivaa harpata suoraan lätäkköön :P Oma mokahan tuo toki oli, olis pitänyt käyttää se pihalla ennenkuin lähdin. Fail. Pitäisi saada Kiira tajuamaan mitä varten niitä sanomalehtiä on pitkin keittiön lattiaa, ei ole tarpeeksi monta kertaa ehtinyt kehumaan silloin kun se on osunut oikeaan paikkaan tarpeineen.

Huonoon ruokahaluunkin löytyi täsmäase: piimä! Ei ollut enää puhettakaan mistään nirsoilusta kun turvotin pienen osan nappuloita piimässä, Kiira veti innolla nassuunsa koko kupillisen ja nuoli tyhjän kupin vielä moneen kertaan :D

Illalla yritettiin ottaa 9-viikkoiskuvia pihalla, mutta Kiira oli aikaisemmin innoissaan juossut nenineen kameran linssiin ja kuvat ovat nyt sitten melko tuhnuisia kun linssissä on tahra :/

Neljäs päivä

Tänään on sujunut jo hieman paremmin, ja olo on ollut itselläkin hieman rennompi. Yöllä tuli tosin failattua, kun alunperin oli tarkoitus nukuttaa Kiira häkissä hieman kauempana sohvasta, mutta sepä keksikin alkaa uittamaan tassujaan vesikipossa ja molskis ja loiskis ja sanomalehdet uivat vedessä ja Kiira vinkui surkeana siellä märkyyden keskellä. Sorruin päästämään sen sitten häkistä poies ja yön se nukkui sohvan alla / sohvan vieressä. Aamulla alkoi hyppimään sohvaa vasten, joten unet jäivät itsellä taas kerran lyhyiksi. Matolle oli käynyt pissaamassa jossain vaiheessa yötä/aamua, jee :(

Vähän ikävää kun Kiira on nyt tottunut nukkumaan olohuoneessa ja päivisin monesti sohvan alla, tuntuu todella vaikealta totuttaa sitä viettämään aikaa keittiössä, johon se on ollut tarkoitus laittaa portin taakse päiviksi kun ollaan töissä. Tänään yritin hieman harjoitella yksinoloa sen kanssa, mutta siitä seurasi ihan hirveä huuto ja kiljunta ja haukkuminen ja ulvonta, kun huomasi olevansa keittiössä yksin kompostikehikko-oven takana. Ihan järkyttävää, varmasti molemmille (ja myös naapureille, voin kuvitella). Silloin kun se on yksikseen keittiö-olohuone-alueella, osaa olla hiljaa pienen vikinän jälkeen. Tässä on nyt vähän moraalinen dilemma, kun olohuoneessa on liikaa sellaista mitä Kiira saattaisi päättää tuhota, mutta tuntuu kärsivän hirveästi jos se teljetään keittiöön. Surkeus sentään :(

Muuten on tosiaan mennyt ihan hyvin, Kiiralla on ruokahalu ollut parempi kuin aiempina päivinä, ja aamulla punnitsin painoksi 4,4kg. Olen pariin otteeseen mennyt Kiiralle kaveriksi kupille “syömään”, sekin tuntuu hieman rauhoittavan. Kuivat nappulat toimivat näemmä hyvin myös namipaloina, ollaan leikitty naminpiilotusta sisällä ja pihalla :) Meinaa vaan jäädä Kiiralla se etsimisvaihe päälle, nuuskutteli todella pitkään pihalla sen jälkeenkin kun kaikki nappulat oli jo löytyneet. Saatiin kokea myös pieniä kauhunhetkiä kun Kiira paineli illalla pihalla verkkoaidan läpi! :o Oli melko wtf-olo että mitä tapahtui, Kiira tuli kuitenkin samantien takaisin samaa reittiä kun kutsuin. Ilmeisesti pikkuvikoja tuossa aidassa kun se ei ole alaosastaan maassa kiinni mitenkään ja kulmasta oli sitten syystä tai toisesta noussut sen verran että Kiira pääsi vilahtamaan siitä ali. Huh. Pitääpä pitää hieman tarkemmin silmällä tuota.

Nähtiin ja kuultiin päivällä muutamat (hävittäjä?)lentokoneet, Kiira tuijotti ihmeissään. Koitin pysytellä mahdollisimman neutraalina siinä vieressä ettei alkaisi säikkymään, kovaa ääntähän niistä kuitenkin lähtee. Illalla saatiin taas vieraita, kun porukat + siskontyttö kävivät katsomassa uutta tulokasta. Kummasti tuo karvapallo on saanut äidinkin koirapelot unohtumaan ;)