(kirjoitettu toukokuussa 2015)
Kiira on ensimmäinen koirani, pakostakin harjoittelukappale. Paljon se on opettanut ja oikeastaan vasta Taikan tulon jälkeen olen alkanut käsittää millainen koira Kiira oikeastaan on. Ja olen hämmästyneenä todennut että se muistuttaa hyvin paljon omistajaansa :D
Kiira on herkkis. Kiltti, mutta itsepäinen. Yksinäinen jurnuttaja. Jos sen kanssa menettää hermonsa, se alkaa rauhoittelemaan sekä pää punaisena kiehuvaa ihmistään että itseään, yleensä kääntämällä huomionsa muualle, nuuskuttelemalla maata ja laittamalla korvansa kiinni. Se saattaa kyräillä vielä pitkän aikaa jälkeenpäinkin, katsella vähän epäileväisenä. Hullua että minulla on kestänyt melkein 7 vuotta sisäistää tämä asia, olen ajatellut että se on vain tottelematon (no on se välillä sitäkin). Kiiran kanssa pitäisi olla lempeä ja koittaa tehdä asiat ilon kautta. Laskea mieluummin kymmeneen kuin kilahtaa.
Kiira on mukavuudenhaluinen sohvakoira ja herkkujen perään haikaileva ahmatti. Sen mielestä aamulla on parasta kun 1. saa ruokaa ja 2. voi mennä takaisin sänkyyn pötköttelemään. Se ei pidä kiirettä lenkille lähdön kanssa vaan makoilee viimeiseen asti jossakin ja tulee lopulta laiskasti lönkytellen ovelle, sen jälkeen kun sitä on moneen kertaan kutsunut, houkutellut, maanitellut ja komentanut ja on itse jo täysissä tamineissa hihna kädessä menossa. Se saattaa tulla kiertoreittiä keittiön kautta, käydä tsekkaamassa kissan ruokapaikan. Kun se lopulta tulee luo, se venyttelee. Ehkä haukottelee, “jaa ollaanko me johonkin menossa?”
Lenkillä sen tapana on haukotella köpöttelyn ohessa, “Hohhoijaa, kyllä on rankkaa tämä pienen koiran elämä kun pitää lenkilläkin muka jaksaa kulkea.” Isomman porukan metsälenkit menevät Kiiran kanssa yleensä siten, että se valitsee joukosta mieleisensä tutun ihmisen jonka takana kulkee suurimman osan ajasta, nenä kiinni polvitaipeessa. Varsinkin jos on sattunut aikaisemmin saamaan kyseiseltä henkilöltä nameja. Jos ollaan oman lauman kanssa lenkillä, Kiira kulkee yleensä omia polkujaan ja tulee luo sitten kun sitä huvittaa, jos huvittaa (tai kun sen vatsan nakkivajaus alkaa tuntua tarpeeksi suurelta).
Kiira on ahne, eikä se tunne minkäänlaisia tunnontuskia herkkujen varastelusta. Saattaa viedä pöydältä ruokaa, jos vaan yltää. Ei usko jos sitä kieltää. Lihoo herkästi. Kiira on painanut enimmillään yli 16kg, nykyisin alle 12kg. Pienen kokonsa vuoksi Kiiraa luullaan todella monesti pennuksi. Minitolleri. Taskukokoinen. Kääpiö. Pikku-Kiira :)
Kiira tuntui Taikan tullessa taloon ihan mummukoiralta, vaikka sillä oli siinä vaiheessa ikää vasta alle 5v. Viime aikoina se on kuitenkin syystä tai toisesta tuntunut virkistyneen, kulkee lenkeilläkin ihan eri draivilla mukana ja juoksee Taikan kanssa metsässä. En tiedä miten paljon tuo hoikistuminen on vaikuttanut, tai se että olen vuoden ajan käyttänyt sitä säännöllisesti fysioterapiassa. Jumissa olleesta, aina hieman pulskaksi haukutusta koirasta on tullut hoikka ja terveen oloinen.
Kiiralla on yliluonnollinen kyky löytää metsästä kaikki pahimman hajuiset paikat ja se rakastaa kieriä kakkakepposissa. Kiira on myös vesihullu. Se tököttäisi rantavedessä vaikka maailman tappiin odottaen että jos vaikka joku heittäisi veteen jotain minkä voi noutaa. Kiira on myös linssilude, se poseeraa mielellään mitä ihmeellisimmissä paikoissa ja istuu paikallaan kärsivällisesti kunhan saa lopuksi nakkia (tai jotain muuta herkkua).
Kiira on sylikoira. Sen on välillä aivan pakko tunkeutua iholle, pesemään ihmisensä kasvot ja kaula ja korvat. Saunomisesta se myös tykkää. Ryntää ensimmäisenä ylälauteelle makaamaan ja siinä vaiheessa kun sille tulee liian kuuma, se kiepsauttaa itsensä ovelta lauteiden alle jatkamaan saunomisnautintoa. Nukkumaanmennessä se jää yleensä sängyn viereen matolle pötköttämään mutta jonkin ajan päästä nousee istumaan ja tuijottaa pimeässä vaativasti önisten. Lopulta hyppää viereen ja käpertyy kerälle, nukkuu siinä kunnes nukahdan.
Kiira on mielestäni edelleen kaunein tolleri mitä olen koskaan nähnyt. Ikuisesti ensimmäinen ja rakkain <3
