Monthly Archives: December 2008

You are browsing the site archives by month.

Joulu 2008

Kävimme Kiiran kanssa ennen joululomalle siirtymistä treenailemassa vähän agilityä Annan ja Leevin kanssa. Kiira oli aivan innoissaan tunneleista!

Myös puomi oli kiva:

Kiira kävi myös moikkaamassa Annan hevosta, Tiinua:

Tiinu osasi myös hienosti kumartaa:

Tallissa leikittiin vähän tonttuja *<:D

Tonttu-leikkien jälkeen oli kova kiire kotia:

Käytiin Kiiran kanssa kahdestaan jouluaattokävelyllä lumisessa metsässä:

Kiira oli ollut myös kilttinä ja sai ihan itse avata joululahjansa:

Kiira sai Annalta ja Leeviltä ihanan ankan!

Hyvää Joulua / Merry Christmas

Hammasonkelmia

Maanantaina piipahdimme taas vaihteeksi eläinlääkärin pakeilla. Kiiralle on hienosti kasvanut uusia pysyviä hampaita, ja viikkoa aiemmin viikonloppuna tippui molemmat alakulmahampaat. Yläkulmurit vaan eivät kertakaikkiaan liikahtaneet mihinkään, vaikka uudet pysyvät hampaat kasvoivat ensin maitohampaitten sisäpuolelle ja työntyivät siitä niiden eteen. Viikonlopun seurasin tilannetta, ja maanantaina soitin Akuuttiin että mitäs tehdään, kun pysyvät hampaat ovat jo samanpituiset kuin maitohampaat. Poishan ne piti sitten lähteä otattamaan.

Eläinlääkäri vilkaisi Kiiran hammaskalustoa ja tuumasi että aika tiukassahan ne kulmurit näyttävät olevan, mutta purenta on kuitenkin kunnossa. Takajalkaan tuikattiin rauhoituspiikki ja sain jäädä huoneeseen odottelemaan Kiiran nukahtamista. Vähän aikaa se tepasteli lattialla, mutta yllättävän nopeasti iski väsy ja piti käydä pötkölleen. Reppana, meni ihan lötköksi :) Kannoin sen vielä toviksi heräämishuoneen lattialle odottelemaan, ennenkuin hoitaja tuli sanomaan että saan poistua. Noin tunnin kuluttua sitten soittivat että homma on hoidettu, Kiira on viety heräämöön, saan tulla hakemaan. Kaikki muut maitohampaat Kiiralla olikin kuulemma jo itsestään tippunut, mutta osa pysyvistä on vielä puhkeamatta. Vielä jonkin aikaa järsimistä tiedossa siis :/

Kiira oli vielä melko tokkurainen, kun kävelytin sen autolle, ja kotonakin se nukkui useamman tunnin.

Parin tunnin päästä jaksoi jo vähän silmiäkin raotella:

Virkustuminen alkoi oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun sain annettua Kiiralle ruokaa. Ja minähän en tietenkään tajunnut ottaa tuota sidettä Kiiralta jalasta pois ennen sitä, olipa meinaan aika mielenkiintoista leikellä teippejä auki kun väsynyt potilas ei ollutkaan enää yhtään väsynyt! Illalla oli melkoiset rallit, Kiira säntäili ympäri kämppää, pihalle ja taas sisälle, matot oli rullalla koko ajan :D Vissiin piti ottaa takaisin ne tunnit mitkä tuli nukuttua… Eipähän ainakaan kovin kipeältä vaikuttanut. Tosin nukkumaan mennessä kyllä vähän vaikutti, vinkui paljon eikä meinannut rauhoittua oikein millään :(

Kiiralle laitettiin itsestään sulavat tikit, ja sain särkylääkettä mukaan, mutta niitä sai antaa vasta seuraavana päivänä. Huvitti, miten helposti ne särkylääkkeet on saanut annettua, kun muistaa miten Inkan kanssa on saanut taistella matolääkkeitten yms. kanssa :D Kiira kun söi nuo kiltisti kädestä, ja olisi varmasti halunnut lisääkin. Loppuviikosta ruoka on maistunut vähän vaihtelevasti, kun se on pitänyt tarjoilla kokonaan turvotettuna, Kiira ehti ilmeisesti jo tottua siihen että saa osan kuivana (ja tykkää muutenkin enemmän kuivista nappuloista). Päivisin olen kokeillut uutta kikkaa pentukongin kanssa, olen laittanut kongin täyteen maksalaatikkoa (käytännössä pari teelusikallista sinne mahtuu) ja yöksi pakkaseen, Kiira on jäänyt aina varsin tyytyväisenä imeskelemään kongia kun olen lähtenyt töihin. Ei ole paljoa korvaansa lotkauttanut :D Hyvä kikka, suosittelen lämpimästi!

Ja korvan lotkauttamisesta puheenollen, onko vähän suloista kun toisella on korvat pikkasen sekaisin? <3

On se niin ihana. Nyt kyllä on huomannut, miten Kiira tuntuu koko ajan rakkaammalta ja suloisemmalta :) Ihanaa miten se jo osaa joitain asioita, ja oppii uusia juttuja. Ollaan käyty joka ilta tunnin lenkki lähiympäristössä, tutkailemassa uusia paikkoja. Ei varmasti tulisi tällä tavalla koluttua kaikenmaaliman metsäpolkuja ja pyöräteitä ilman Kiiraa. Ja olen käyttänyt aika paljon flexi-talutinta, kun tuntuu että Kiira pääsee nauttimaan noista kävelylenkeistä paljon enemmän kun saa juosta vähän vapaammin. Harjoitellaan sitä Oikeassa Hihnassa kulkemista sitten erikseen.

Ollaan myös treenattu damipalautuksia kotosalla nyt aika useasti, kun saatiin vihjettä että sitä kannattaisi harjoitella.. Käytiin tuossa pari viikkoa sitten Pirkon&Pasin ja Annan&Harrin kanssa treenailemassa, ja Pirkko tuumasi että Kiira on oppinut tiputtamaan damia. Luoksetulo kyllä toimii, mutta dami jää jonnekin matkan varrelle.. Tottahan se on, että nuo noutojutut kannattaisi aloittaa siitä lähityöskentelystä, koska se palauttaminen on kuitenkin kaiken a ja o. Kiira tuntuu pikkuhiljaa pääsevän jyvälle asiasta, olen varovaisen optimistinen sen suhteen että siitä vielä joku päivä kunnon noutaja tulee ;)

Kiira 5kk, jouluisia tunnelmia

Kiira on täyttänyt 5 kuukautta ja kasvanut kovasti. Ihan hätkähdin katsellessani parin kuukauden takaisia kuvia, niin paljon on ulkomuoto muuttunut :D Painoa on reilut 11 kiloa, säkäkorkeus noin 41cm. Päivitin uuden kasvukuvankin tuonne Kiiran omalle sivulle.

Tolleripikkujouluissa ei sitten tullut yllättäin juurikaan kuvia otettua.. Mitenpä sitä nyt kykeneekään kun iso joukko koiruuksia on koko ajan liikkeessä :D Kiira pääsi kuitenkin aloittamaan agility-uransa hienosti leikkimielisen kisan merkeissä, kierrettiin maassa olleita keppejä ja Kiira oli aivan mainio :) Myös tavaroita saatiin haettua yhdessä osatehtävässä, tosin Kiira kiinnostui vähän liikaakin hakemastani pallosta, eikä olisi millään halunnut siitä luopua.. Myös makkaransyönti sujui pikkukoiran loputtoman ahneuden avulla, ja tulimme Kiiran kanssa lopulta koko kisan jaetulle toiselle sijalle! Jee! Palkinnoksi saimme pikkupussin koiranruokaa, mutta luovutimme sen Leevi-enolle koska Kiira on vielä alaikäinen… :) Kiira näki myös ensimmäistä kertaa nuotion, kun paistettiin makkaraa kisojen jälkeen, eikä ollut moksiskaan. Vähän meinasi tosin väsy painaa, kun oli päässyt peuhaamaan isompien kanssa. Onneksi Anna-tädin syliin pääsi vähän levähtämään :)

Kiira pääsi joulukuun alussa myös leipomaan pipareita! Tässä tomera työnjohtaja valvomassa tilannetta:

Myös laadunvalvontaa harjoitettiin:

Kiira vahtipaikallaan:

“Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, päätämme pipariraporttimme täältä tähän”

Huhhuh, kyllä se on rankkaa tuo leipominen!

Itsenäisyyspäivänä Kiira pääsi tutustelemaan akateemisen kyykän ihmeelliseen maailmaan, kun kävimme pelaamassa pikkujoulukyykkää yliopiston parkkipaikalla. Kiira auttoi hienosti kyykkien kokoamisessa, tosin hieman on ehkä vielä opeteltavaa siinä miten homma oikeasti pitäisi hoitaa.. Kaikkein kivointa oli kuitenkin ihana uusi leikkikaveri, Java :)

“Nyt kun sä katot muualle niin mä ihan huomaamattomasti voisin pölliä tän hanskan tästä…”

Parin tunnin peuhaamisen jälkeen Kiira oli niiin väsynyt! :D Hellyin jopa päästämään sen viimein sohvallekin, oman viltin päälle. Kiira oli kyllä onnellinen <3

Joulukuun toisella viikolla saatiin lunta! Paljon lunta! Parhautta!

Kiiran mielestä rappuralliin on myös aivan mainiota puhdistaa kenkien lisäksi esim. hampaita!