Monthly Archives: November 2008

You are browsing the site archives by month.

Kiira 20vk, lumessa juoksentelua

Kiira on nyt kokonaiset 20 viikkoa vanha! Hui miten aika meneekin nopsaan. Pikkuneiti alkaa jo näyttää ihan koiralta, pentukarva on hyvinkin vaihtumassa aikuismaisempaan malliin, häntä on kasvanut nätiksi viuhkaksi ja paino on noussut lähelle 11 kiloa. Pantaa ja valjaita on saanut viime viikkojen aikana useampaankin kertaan säätää isommiksi, siinä sen kasvun itse ainakin konkreettisimmin huomaa :)

Ollaan nyt oltu viimeiset 2 viikkoa alkukotona Inkaa hoitamassa, vähäsen on otukset jo tottuneet toisiinsa. Inka ei enää sähise ja pörhistele koko ajan, ainoastaan silloin jos Kiira menee liian lähelle ja/tai alkaa vingahtelemaan ja haukkumaan. Kiira tahtoisi vaan niin kovasti leikkiä! Reppana heiluttaa Inkalle häntää, ja Inka heiluttaa takaisin – viesti vaan on vähän eri. Pientä kielimuuria havaittavissa täällä :D Pari kertaa Kiira on pihalla vapaana ollessaan lähtenyt Inkan perään, mikä ei ole yhtään hauskaa (ainakaan minusta, ja tuskin Inkastakaan), mutta Inka kyllä pääsee aina johonkin pakosalle.

Paljon ollaan Kiiran kanssa ulkoiltu ja käyty lähimetsissä kävelemässä (ja Kiira myös vapaana kirmailemassa), on tehnyt hyvää varmasti molemmille. Kyllä sitä mieli kummasti lepää lumisessa metsässä polkuja pitkin taapertaessa :) Ollaan myös tavattu muutamia mukavia koiraihmisiä iltalenkeillä, kovasti ovat kaikki olleet Kiiraan ihastuneita (no kai nyt!). Kiira sai lisäksi yhtenä päivänä serkun 8kk ikäisestä malinois-belggaripojasta leikkikaverin, kovasti innoissaan telmivät pihalla menemään ja kirmailivat metsässä, eikä tuntunut kokoero paljon menoa hidastavan :D Jymy oli tosiaan nimensä veroinen, kookas ja kova menemään. Kiva että Kiira sai vähän energiaansa purettua ja oli sitten yhden illan aika mukavasti väsähtänyt. Viime viikonloppuna Kiira oli taas yhden yön myös Leevilässä vierailulla, oli tainnut menoa ja meininkiä sielläkin piisata ;) Kuulemma Kiira oli hevostallilla ollut kuin vanha tekijä, ja oli pitänyt useampaakin isoa kaveria käydä vähän nenästä nuolemassa :D

Kiira on vaihtanut myös käsien järsimisen nyt nuolemiseen, veikkaan että etuhampaitten vaihtuminen on vaikuttanut asiaan. Kiiralla on nyt sekä ylhäällä että alhaalla kaunis rivistö uusia ihanaisia hampaita <3 Kulmahampaat eivät ole vielä lähteneet, niitä odotellessa.. Vähän keittiökalusteita säästääkseni hommasin Kiiralle pentugongin ja täytetahnaa siihen, se on ollut varsin mieluisa jyystettävä. Ulkona on sitten kovasti järsitty kaikenlaisia jäisiä puupalikoita, ja varsinkin vanhan autotallin traktoriväliköstä on ollut Kiiran mielestä aivan iiiihana käydä hakemassa uusia puruleluja:

Parina päivänä yksin ollessaan Kiira oli onnistunut saamaan keittiön ovelta aitakehikkoesteen siirrettyä sen verran sivuun, että oli päässyt eteistilaan ja työhuoneeseen himmailemaan. Olipa varsin kiva ylläri tulla kotia kun punainen ohjus meinaa hyökätä samalla ovenavauksella pihalle :o Ja minun vanhat iltasatukirjani olivat maistuneet, eräästäkin oli kannet ihan riekaleina… mutta Kiiralla ainakin oli ollut KIVAAAA!!! Jos siitä siivosta jotain voi päätellä :P Muutenhan tuo oli kuitenkin ollut yllättävän siivosti.

Kiira on keksinyt kaiken järsimisensä ohella uusia hassuja tempauksia, joille on myös saanut hihitellä kovasti. Yksi oli puuvaraston oven päällä pomppiminen, kun se huomasi että metallinen ovi antaa minun jalkani alla hieman periksi ja päästää kivan kumean äänen :D Siitä oli iloa monena päivänä, Kiira niin tohkeissaan loikki oven päällä ja vouvahteli innoissaan. Sain myös namin avulla otettua nätin poseerauskuvan siinä oven päällä:

Kiiran nenänpää on tosiaan nyt muuttunut punertavaksi, mikä on myös jotenkin hassua :)

Pari kuvaa myös metsälenkiltä:

Tässä näkee noita uusia mittasuhteitakin vähän:

Huomenna on Oulun tollereitten järkkäämä pikkujoulutapahtuma päivällä, pitää yrittää saada siellä otettua Kiirasta lisää uusia kuvia :)

Kiira 4kk

Vanhemmat läksivät lomareissulle, joten olen Kiiran kanssa alkukotona vahtimassa taloa ja Inkaa kuun loppuun saakka. Ei oikein jaksa nyt kirjoitella sen enempiä, mutta ohessa muutama talvinen kuva viikonlopulta Kiirasta aurinkoisella takapihalla :)

Kiira katsoo kameraankin nätisti pyydettäessä <3

Kaunis silhuetti ja epäileväinen katse :)

Sen verran voisi toki kertoa, että Kiiran paino oli tänään 10,2kg ja hampaita on lähtenyt lisää :) Pääsin jopa lähietäisyydeltä todistamaan yhden hampaan irtoamista punnituksen yhteydessä, kun pidin Kiiraa sylissä ja se yritti kovasti järsiä minua korvasta siinä.. Yhtäkkiä kuului pieni *naps* ja järsimisinto loppui siltä erää siihen :D

Keittiössä puisiin kalusteisiin on pitänyt olla läträämässä bergamotti-tippoja jotta pikkutuholainen malttaisi jättää ne rauhaan :> Yhtä hyllyn reunaa oli jo maisteltu siihen malliin että voi äitiä hippasen harmittaa jahka palailee kotia… Totesin myös että hirvenrustoluut ei ole kauhean hyvä idea, Kiira oli yksi päivä vetäissyt puolen nyrkin kokoisen mötikän kitusiinsa ja seuraavana päivänä olikin sitten luvassa mattopyykkiä kun oli reppana ripuloinut matolle :/ Että ei näin.

Update in English

Wow time has really flown by. I’ve been meaning to write English updates about Kiira for quite a while, but haven’t had the time…

Aaanyway, Kiira is now 17 weeks old, and she is a really lovely little doggie :) Although it has been tough for me at times to get along with her, because she is *so* full of energy and I have no previous experience with dogs. It has gotten easier along the way, luckily :) She seems to be very eager to learn and do stuff, and she’s also very joyful and brave little girl. And curious! :D

Last week Kiira got her last puppy vaccinations, and is now fully protected! ;) We’ve been practicing nail clipping and grooming, Kiira isn’t very fascinated with either of those but when she gets treats, both are doable :D She loves cheese, liver casserole, carrots, sour milk and meaty moose bones. Too bad her own food doesn’t seem to get her that excited (except when given dry as treats)… Last week she pretty much refused to eat her breakfast, which lead to reducing her feedings from 4 times to 3 times a day, and it has worked ok.

Kiira had a little accident with my cat, Inka, a few weeks ago. Inka lives with my parents, and is not used to dogs or even other cats for that matter, she is quite a little queen of her own kingdom there.. It was really stupid of me to let Kiira and Inka get too close to each other, and Kiira got clawed :( She just wanted to greet Inka, but Inka didn’t like the idea and hit her in the eye!! :( It was so awful. Luckily she only scratched the inner corner of her left eye (plica semilunaris), it could have been much worse. I took Kiira to the vet the next day and got antibiotic eye drops for her. There had to be 2 people holding Kiira down when the vet tried to put drops to her eyes to check them :D And I had to put the eye drops twice a day for a week! Treats helped a lot, and in the end I managed to do it all by myself. The eye got better really fast, now we just have to hope that it won’t bother her later on. Funny thing that after the incident Inka has been more afraid of Kiira than before, and Kiira doesn’t seem to have any bad feelings at all. She would just like to go and say hi :) Maybe someday they will get along. I really hope so.

Kiira has met some really nice adult dogs, of which her uncle Leevi is her best friend and biggest idol :) I also took her to a puppy meeting a couple of times at the vet, and Kiira was sooo excited to see other puppies! She has also seen horses (she thinks they are really big dogs and would like to play with them :D), a dead moose (that was a bit scary) and hedgehogs (really scary :D). She also went swimming at the river Oulujoki a few weeks ago! She was running back and forth at the river bank, splashing in the shallow water, then rushed to the water and it was suddenly so deep that she had to swim to get back :D What a crazy and brave little girl! The water really wasn’t warm, but it didn’t seem to slow her down much…

Kiira also seems to be very interested in birds, and we have quite a few fieldfares in the freezer for her :) She got to carry around a warm, just shot one, and she would not have wanted to give it away at all. We should try to practice with cold ones, but haven’t got around to do it.. Also the plans that we had for Kiira kind of backfired, she was supposed to become a hunting buddy for my boyfriend, but we recently decided to break up with him :( It has been a very stressful time for all of us, and it really warmed my heart to see how Kiira reacted to my sorrow, would not have believed that such a small puppy would understand to act so kindly towards me. I’m so grateful to have her in my life <3 She brings me so much joy and comfort, even though she is often such a little rascal :)

Kiira weighs about 9.4kg at the moment, and has just lost her first tooth! I’m sooo looking forward to see all the other teeth changing, she is driving me nuts at times with all the biting and gnawing. She just loooves to hang onto sleeves and legs, and to bite toes and fingers >:( And she also looooves to dig. Our backyard has several deep holes in it, thank goodness the ground is frozen now :) We had first snow of the winter last week and Kiira loved it! She was bouncing around trying to bite the snowflakes, sniffing and poking around the snow with her nose. So cute! :)

Finally, here’s a short list of what we’ve practiced with Kiira so far: sitting, taking eye-contact, laying down, coming when called (shout & whistle), coming to the left side, searching (for treats), letting go (works nicely with treats, so that she can take them only after she gets a permission), staying off the sofa (sooo hard :D), staying on one spot (for a really short while), walking on a leash, and retrieving (we’re only in the beginning with this one).

I promise to post new updates more often from now on ;)

Kiira 16vk, uusia tuttavuuksia

Tämä on ollut varsin sosiaalinen viikko Kiiran elämässä :) Ihan aluksi Kiira sai uuden kaverin, Tiikerin:

Tiikeriä on kiva retuuttaa ympäriinsä. Myös omistaja tykkää kun hihat ja lahkeet saavat hetken aikaa hengähtää helpotuksesta ;) Keskiviikkona oli taas Akuutin pentukerho, ja Kiira sai tehosterokotukset. Oli oikein reippaana, odotushuoneessa vähän liiankin innokkaana (“JEE JEE KAVEREITA LEIKITÄÄN JEE !!1”) … Rokotukset ei tuntuneet juuri missään, ja silmäkin oli parantunut hienosti. Kysyin ell:n mielipidettä Kiiran ruokailun suhteen, kun se on nyt tällä viikolla meinannut skippailla aamiaista. Ruoka ei ole tosiaan syystä tai toisesta kelvannut, ja lääkäri oli sitä mieltä että ruokailukertoja voi vähentää kolmeen kertaan päivässä. Sillä linjalla ollaan sitten jatkettu. Ihan ei ole kyllä kaikki ruoka aina kelvannut, mutta eipä tuo Kiira mitenkään laiheliinilta vaikuta.

Pentukerhossa oli tosiaan osittain uusia tuttavuuksia, ja Kiira oli tällä kertaa paljon reippaampi ja heti alusta asti menossa mukana.

Varsinkin sekarotuisen Pepen kanssa oli ihanaa telmiä :)

Torstaina Kiira täytti 16 viikkoa, ja painoa oli (eläinlääkäriaseman puntarin mukaan) edellisenä päivänä 8,4 kiloa. On sillä tosiaan raajat taas venähtäneet kummasti, ja pääkin hieman kasvanut. Jokohan siellä alkaisi olla yhden herneen lisäksi vähän toistakin :D

Perjantaina saatiin ensilumi! Kiira oli aluksi hieman ihmeissään kun illalla mentiin ulos, että mikäs juttu tämä oikein on, mutta riehaantui varsin äkkiä ;) Koitti haukata lumihiutaleita suuhunsa ja aurasi nenällään lumihangessa nuuskuttaen. Se oli kyllä niiiin suloinen nenänpää lumisena :)

Lauantaina käytiin moikkaamassa Annaa ja Leeviä talleilla, ja koiruudet pääsivät juoksentelemaan lumisessa metsässä. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä:

Kiira sai myös varsin tyylikkäät lumipallot pöksyihinsä :D

Lumessa oli ihanaa tarpoa :)

… ja myöskin kirmailla! Onko se kuutti, onko se mursu, onko se kenguru, onko se hyvin syönyt kaniini? :D (Ei, kyllä se taitaa olla oikeasti tuo eräs Kiira-niminen pallero)

Lopputuloksena juoksentelusta oli “hieman” märkä ja luminen koiruus :)

Sunnuntaina käytiin moikkaamassa myös Santtu-collieta, joka oli reppana ihan hätää kärsimässä tuon yhden termiitin käsittelyssä :/ Vähän liian kiltti tuttavuus, kun se ei sitten millään kehdannut sanoa Kiiralle että NYT IRTI MUN KORVAKARVOISTA PRKL. Piti sitten koittaa vähän hillitä Kiiran menoa, ja laittaa Santtu tovin jälkeen sisätiloihin turvaan.